Pirjo Ilvesvuori
2006-01-07 03:55:23 UTC
Se oli aivan tavallinen talo. Valkoiseksi rapatut kiviseinät ja puiset,
kapeat, punaiseksi maalatut ikkunapuitteet. Viisi sementtistä ja
siniseksi maalattua porrasta johti puoliksi puiselle, puoliksi lasiselle
ulko-ovelle. Talon pihamaa oli pieni mutta sellaisenaan viihtyisä. Heti
ulkoportaiden juuresta lähti kolme laattakivipolkua. Ensimmäinen kaarsi
keittiön ikkunan alta kukkapenkin vierustaa vasemmalle talon nurkan taa.
Sieltä se johti valkoiseksi maalatulle portille, jonka takana oli
postilaatikko. Keskimmäinen oli hieman lyhyempi. Se johti taloon vievien
portaiden kiviportaiden juuresta piharakennukseen vievien puisten
portaiden juurelle. Piharakennuksessa oli sauna ja vierasaitta, jota
enää harvemmin nykyisin käytettiin. Kolmas laattakivipolku johti
mainitun piharakennuksen toiseen päätyyn, jossa oli autotalli ja siellä
hopeanvärinen Mazda vuosimallia -93. Ulkopuolisen silmään auto ei
sattunut liikenteen seasta mitenkään erikoisena.
Kun talon ulko-ovesta mentiin sisään, tultiin ensin pienehköön
kuistiin, josta johti sisemmälle taloon samantapainen ovi kuin talon
ulko-ovikin oli. Puoliksi puuta, puoliksi lasia. Punainen tartuntakahva,
ja sininen ovi. Ja sama teema jatkui eteisen lattialla. Punainen
lattiapäällyste, siniset jalkalistat. Kun vaatteet oli jätetty eteisen
naulakkoon, piti nousta muutama porras, ja samassa jo oltiinkin kahden
harmaan oven välissä. Vasen ovi vei olohuoneeseen, tosin sitä ovea
käytettiin harvemmin. Suoraan edessä oleva ovi vei pieneen keittiöön,
jossa punasinistä teemaa näki tuskin lainkaan. Punaista näkyi kyllä
tiskipöydän ja astiakaapin välisessä seinässä. Sinistä siellä tuskin
olikaan, paitsi WC:n ovi. WC oli todellakin sijoitettu keittiöön heti
oven viereen. Se oli heti vasemmalla, kun keittiöön astuttiin. Keittön
läpi mentyä päästiin huoneeseen, jota kutsuttiin puhelinkamariksi, ja
josta oli siis toinen sisäänkäynti olohuoneeseen. Keskellä
puhelinkamaria oli pieni pyöreä pöytä, jonka ääressä oli viisi
yksinkertaista tuolia. Pyöreän pöydän ja keittiöstä puhelinkamariin
johtavaa ovea vastapäätä olevan ikkkunan välissä oli vielä suuri,
ruskeankirjava sohva, jonka toisessa päädyssä oli lipasto, ja lipaston
päällä talon ainoa puhelin. Samaisen oviaukon kummallakin puolen oli
neljä kaappia. Kaksi suurta alakaappia rinnakkain ja kummankin kaapin
yläpuolella vielä pieni yläkaappi. Keittiön oven takaa lähtivät portaat
yläkertaan. Ne kaarsivat oikealle, jonka jälkeen oli tasanne, ja sitten
piti kavuta vielä muutama porras suoraan, että päästiin ylätasanteelle.
Heti oikealla puolella oli WC:n ovi, kun taas vasemmalla oli puinen ovi,
joka johti isäntäväen aina siistiin makuuhuoneeseen. Suoraan edessä taas
oli ovi, joka johti huoneeseen, jota oli ainakin joskus maailmassa
käytetty asuntona. Se oli vain yksi pieni huone, jonka yhdellä
seinustalla oli liesi, toisella jääkaappi ja kolmannella pieni
kirjahyllyn tapainen. Ikkunan alla, joka oli siis ovea vastapäätä, oli
vielä pieni kirjoituspöytä, jonka vieressä oli pari tuolia. Huoneen
perällä oli vielä pieni komero, jossa oli viisto katto.
Tässä talossa asuu kaksi miestä. He ovat serkukset Hannes Aro ja
Erno Aro. Hannes on naimisissa, Erno ei. Hanneksen vaimon nimi on Lea.
- Miten sinun kirjoittamisesi sujuu? Hannes kysyi sinä aamuna
Ernolta heidän istuessaan kahvipöydässä.
- Kirjoittaminen? Tällä hetkellä se takkuilee pahasti, Erno vastasi.
- Oivoivoi. No entä..ne nettitouhut? Hannes tiedusteli.
- Tarkoitat, onko kukaan huomannut profiiliani Suomi24:n
Treffit-osiossa, Erno alensi ääntään. Hannes nyökkäsi.
- Itse asiassa...on.
- Onko? Hannes kohotti kulmiaan eleettömästi. Hän ei halunnut
innostua liikaa, hänhän oli jo naimisissa Lean kanssa.
- Kerro hänestä, Lea sekaantui tiskipöydän luota keskusteluun.
- No...mitä tässä nyt kertoisi...Hän on nuori, tumma ja kaunis.
Siinä onkin tällä haavaa kaikki mitä tiedän.
- Eikö hänellä ole nimeä? Hannes kiusoitteli.
- No on hänellä, mutta toistaiseksi ajattelin pitää sen
salaisuutena, suhteemme kun on niin alussa vielä, Erno vastasi.
- Millä nimellä hän esiintyy siellä palstalla?
- Ruiskaunokki, kuului Ernon vastaus.
- Hyvä on. Me kutsumme häntä Ruiskaunokiksi, kunnes saamme tietää
hänen virallisen nimensä, Lea päätti omasta ja Hanneksen puolesta.
- Lieneekö hän nimensä veroinen? Lea epäili, kun Erno oli lähtenyt
yläkertaan tarkistamaan sähköpostiviestejään.
- Sitä ei kukaan tiedä, vastasi hänen miehensä.
Erno oli ollut nuorena miehenä bussinkuljettajana ja kuljettanut
lukemattomia ihmisiä milloin minnekin. Kerran hän oli suunnannut Norjaan
ja toisen kerran määränpäänä oli ollut Latvia. Latviassa Erno oli tullut
kovin sairaaksi syötyään paikallista ruokaa, mutta lääkitys oli tehonnut
ja hän oli päässyt jaloilleen. Lääkitystä hän ei kuitenkaan ollut voinut
lopettaa ennen kuin vasta Suomeen paluunsa jälkeen.
kapeat, punaiseksi maalatut ikkunapuitteet. Viisi sementtistä ja
siniseksi maalattua porrasta johti puoliksi puiselle, puoliksi lasiselle
ulko-ovelle. Talon pihamaa oli pieni mutta sellaisenaan viihtyisä. Heti
ulkoportaiden juuresta lähti kolme laattakivipolkua. Ensimmäinen kaarsi
keittiön ikkunan alta kukkapenkin vierustaa vasemmalle talon nurkan taa.
Sieltä se johti valkoiseksi maalatulle portille, jonka takana oli
postilaatikko. Keskimmäinen oli hieman lyhyempi. Se johti taloon vievien
portaiden kiviportaiden juuresta piharakennukseen vievien puisten
portaiden juurelle. Piharakennuksessa oli sauna ja vierasaitta, jota
enää harvemmin nykyisin käytettiin. Kolmas laattakivipolku johti
mainitun piharakennuksen toiseen päätyyn, jossa oli autotalli ja siellä
hopeanvärinen Mazda vuosimallia -93. Ulkopuolisen silmään auto ei
sattunut liikenteen seasta mitenkään erikoisena.
Kun talon ulko-ovesta mentiin sisään, tultiin ensin pienehköön
kuistiin, josta johti sisemmälle taloon samantapainen ovi kuin talon
ulko-ovikin oli. Puoliksi puuta, puoliksi lasia. Punainen tartuntakahva,
ja sininen ovi. Ja sama teema jatkui eteisen lattialla. Punainen
lattiapäällyste, siniset jalkalistat. Kun vaatteet oli jätetty eteisen
naulakkoon, piti nousta muutama porras, ja samassa jo oltiinkin kahden
harmaan oven välissä. Vasen ovi vei olohuoneeseen, tosin sitä ovea
käytettiin harvemmin. Suoraan edessä oleva ovi vei pieneen keittiöön,
jossa punasinistä teemaa näki tuskin lainkaan. Punaista näkyi kyllä
tiskipöydän ja astiakaapin välisessä seinässä. Sinistä siellä tuskin
olikaan, paitsi WC:n ovi. WC oli todellakin sijoitettu keittiöön heti
oven viereen. Se oli heti vasemmalla, kun keittiöön astuttiin. Keittön
läpi mentyä päästiin huoneeseen, jota kutsuttiin puhelinkamariksi, ja
josta oli siis toinen sisäänkäynti olohuoneeseen. Keskellä
puhelinkamaria oli pieni pyöreä pöytä, jonka ääressä oli viisi
yksinkertaista tuolia. Pyöreän pöydän ja keittiöstä puhelinkamariin
johtavaa ovea vastapäätä olevan ikkkunan välissä oli vielä suuri,
ruskeankirjava sohva, jonka toisessa päädyssä oli lipasto, ja lipaston
päällä talon ainoa puhelin. Samaisen oviaukon kummallakin puolen oli
neljä kaappia. Kaksi suurta alakaappia rinnakkain ja kummankin kaapin
yläpuolella vielä pieni yläkaappi. Keittiön oven takaa lähtivät portaat
yläkertaan. Ne kaarsivat oikealle, jonka jälkeen oli tasanne, ja sitten
piti kavuta vielä muutama porras suoraan, että päästiin ylätasanteelle.
Heti oikealla puolella oli WC:n ovi, kun taas vasemmalla oli puinen ovi,
joka johti isäntäväen aina siistiin makuuhuoneeseen. Suoraan edessä taas
oli ovi, joka johti huoneeseen, jota oli ainakin joskus maailmassa
käytetty asuntona. Se oli vain yksi pieni huone, jonka yhdellä
seinustalla oli liesi, toisella jääkaappi ja kolmannella pieni
kirjahyllyn tapainen. Ikkunan alla, joka oli siis ovea vastapäätä, oli
vielä pieni kirjoituspöytä, jonka vieressä oli pari tuolia. Huoneen
perällä oli vielä pieni komero, jossa oli viisto katto.
Tässä talossa asuu kaksi miestä. He ovat serkukset Hannes Aro ja
Erno Aro. Hannes on naimisissa, Erno ei. Hanneksen vaimon nimi on Lea.
- Miten sinun kirjoittamisesi sujuu? Hannes kysyi sinä aamuna
Ernolta heidän istuessaan kahvipöydässä.
- Kirjoittaminen? Tällä hetkellä se takkuilee pahasti, Erno vastasi.
- Oivoivoi. No entä..ne nettitouhut? Hannes tiedusteli.
- Tarkoitat, onko kukaan huomannut profiiliani Suomi24:n
Treffit-osiossa, Erno alensi ääntään. Hannes nyökkäsi.
- Itse asiassa...on.
- Onko? Hannes kohotti kulmiaan eleettömästi. Hän ei halunnut
innostua liikaa, hänhän oli jo naimisissa Lean kanssa.
- Kerro hänestä, Lea sekaantui tiskipöydän luota keskusteluun.
- No...mitä tässä nyt kertoisi...Hän on nuori, tumma ja kaunis.
Siinä onkin tällä haavaa kaikki mitä tiedän.
- Eikö hänellä ole nimeä? Hannes kiusoitteli.
- No on hänellä, mutta toistaiseksi ajattelin pitää sen
salaisuutena, suhteemme kun on niin alussa vielä, Erno vastasi.
- Millä nimellä hän esiintyy siellä palstalla?
- Ruiskaunokki, kuului Ernon vastaus.
- Hyvä on. Me kutsumme häntä Ruiskaunokiksi, kunnes saamme tietää
hänen virallisen nimensä, Lea päätti omasta ja Hanneksen puolesta.
- Lieneekö hän nimensä veroinen? Lea epäili, kun Erno oli lähtenyt
yläkertaan tarkistamaan sähköpostiviestejään.
- Sitä ei kukaan tiedä, vastasi hänen miehensä.
Erno oli ollut nuorena miehenä bussinkuljettajana ja kuljettanut
lukemattomia ihmisiä milloin minnekin. Kerran hän oli suunnannut Norjaan
ja toisen kerran määränpäänä oli ollut Latvia. Latviassa Erno oli tullut
kovin sairaaksi syötyään paikallista ruokaa, mutta lääkitys oli tehonnut
ja hän oli päässyt jaloilleen. Lääkitystä hän ei kuitenkaan ollut voinut
lopettaa ennen kuin vasta Suomeen paluunsa jälkeen.