Discussion:
futisaiheinen pakina (scifi)
(too old to reply)
Miikka Lahti
2005-12-02 16:25:27 UTC
Permalink
Kun Suomi MM-kisoihin pääsi, oli maailma muuttunut


PäiväSanomat, Kalifornia, 13.6.2034

Suomen valmistautuminen sujunut hyvin

PS tapasi ensimmäisiin MM-kisoihinsa valmistautuvan Suomen
päävalmentajan Jari Litmasen sekä huoltajan Alexei Eremenkon
harjoituskentän laidalla. "Kaikki on enimmäkseen sujunut hyvin", 'Litti'
kertoo. "Ainoastaan kieliasioissa on pieniä ongelmia. Espanjankielisessä
Kaliforniassa ei englannilla tule kunnolla toimeen ja me kun olemme
tottuneet käyttämään englantia joukkueen sisällä, niin on hämäävää ettei
sillä ulkomaailmassa pärjääkään", Litti valitteli. Huoltaja Eremenko
intoutuu kertomaan toimittajalle peliurastaan italialaisessa Leczessä
kartioiden keräämisen lomassa. Moniko tietää että maajoukkueen huoltaja
ja venäjän kielen tulkki on itse aikanaan pelannut A-maajoukkueessa?
Seuraavaksi veteraanitoimittajan tarkkanäköinen analyysi Suomen
historiallisesta paikasta Kalifornian ja Nevadan MM-kisoissa.

Kuinka tähän on tultu?

Nyt kun koko osavaltio odottaa malttamattomana historiamme ensimmäistä
MM-ottelua, on hyvä luoda katsaus menneeseen ja pohtia, kuinka tähän on
tultu. Tie on ollut pitkä. Suomen jalkapallon ensimmäinen
satavuotiskausi oli enimmäkseen avutonta räpeltämistä. Arvokisapaikka ei
ollut lähelläkään. Toisinaan tuloksetta kokeiltiin kummallisia
poppakonsteja "aluepelistä" Englannista tuotuun valmentajaan, mutta
enimmäkseen sentään nöyrryttiin tosiasioiden edessä: resurssit eivät
riittäneet. Pieni pohjoinen maa, jossa jalkapallo ei ollut likimainkaan
suosituin laji, ei yksinkertaisesti ollut kilpailukykyinen.

Jalkapallon nousu perustuikin aiemman ykköslajin jääkiekon rappioon,
toisen tappio on toisen voitto. Se alkoi vuoden 2007
NHL-ammattilaisliigan dopingskandaalista. 150 pelaajaa, joukossa
parikymmentä suomalaista, kärysi synteettisten hormonien käytöstä ja
liiga ajautui konkurssiin. Suomalainen jääkiekko menetti sitä tukeneen
kansainvälisen pohjan ja se oli kova isku. Ei voitu enää seurata
suomipoikien urotekoja rapakon takaa, kuten silloin ennen. Moni vanhan
polven urheilumies muistaa yhäkin numerokoodin, joka silloiseen ns.
televisioon näppäiltiin jotta saataisiin nähdä suomalaisten NHL-miesten
maalit ja syötöt. (niin, se koodi oli muuten 236..). Toisaalla
kuntatalouden romahdus esti enimmän jäähallien ylläpidon ja
luistelukenttien jäädyttämisen, jota ei enää leutojen talvien aikana
kannattanut tehdä muutenkaan. Myös liikunnanopetuksesta oli pakko
karsia. Havaittiin, että jalkapallo on selvästi halvin
koululiikuntamuoto. Ei tarvinnut opetusta tai tuomarointia, pelkkä pallo
riitti. Liikunnanopettajat voitiin panna viralta. Liikuntatunneilla
harrastettiin nyt yksinomaan jalkapalloa. Kaiken kukkuraksi 2010-luvun
suuri öljykriisi yhdistettynä jäähalliverkoston harventumiseen johti
siihen, ettei kenelläkään ollut enää varaa jääkiekkojunnujen
harjoituksiin kuskaamisen kaltaisiin "turhiin ajoihin", mikä merkitsi
lajille lähes lopullista iskua. Sama kriisi hävitti täysin myös
moottoriurheilun Suomesta ja maailmasta: olihan kilpaa ajaminen
bensiinin säännöstelykorttien aikana suunnilleen yhtä julkeaa kuin olisi
ollut ruokasodan leikkiminen Afrikassa.

Tämä kaikki loi pohjaa jalkapallon nousulle, joka kuitenkin
varsinaisesti alkoi vasta Veikkaus Oyj:n ajauduttua
vedonlyöntimarkkinoiden vapautumisen myötä konkurssiin ja tultua osaksi
Zheun Yen monikansallista pelikonsernia. Aiemmin Veikkauksen sponsoroima
jalkapalloliiga oli pian kokonaan Yen konsernin hallinnassa.
Sopupeleistä huhuttiin jatkuvasti, mutta se vain nosti liigan suosiota.
Ennakoimalla sopupelin saattoi näet pienellä panostuksella tienata
suuren määrän yuaneja. Pikavoittojen toivossa jalkapallosta kiinnostui
nyt moni sellainenkin, jota laji ei aiemmin olisi vähempää voinut
kiinnostaa. Muutama moralisti jaksoi vielä asiasta paasata, mutta
useimmat olivat jo ymmärtäneet höpinät "urheilun moraalista"
1900-lukulaisiksi idealistisiksi kotkotuksiksi. "Urheilussa ei ole
moraalia, kuten ei liike-elämässäkään ole" lausahti itse oppimestari
Zheun Ye. Lausuntoa siteerattiin sekä urheilu- että bisnespiireissä tiuhaan.

Jalkapalloliigan yleisökeskiarvo nousi yli 5000:n, ja kun lisäksi Yen
konserni rahoitti jalkapalloamme tuntuvasti, olihan Ye-liiga harvoja
konsernin täysin kontrolloimia sarjoja, alkoivat suomalaisseurat
ensimmäistä kertaa olla kansainvälisesti kilpailukykyisiä.
Suomalaisillekin tuli mahdolliseksi haravoida maailmasta alle
10-vuotiaitakin talentteja, jotka tulivat Suomeen, saivat kansalaisuuden
ja moni pelasi aikanaan maajoukkueessa. Maahanmuuton merkitystä
maajoukkueellemme ei muutenkaan sovi aliarvioida. Jalkapallolle
erityisen merkittävää oli epäilemättä se, kun 200.000 putinistia
perheineen pakeni Venäjän sisällissodan jälkimaininkeja Suomeen. Onhan
nykyisen maajoukkueemme pelaajista puolet venäläistä syntyperää!

Yen kontaktien avulla moni suomalaisjunnu pääsi myös kokeilemaan Kiinan
maineikkaita jalkapallokasvattamoita, jotka oli perustettu Kiinan
julkistettua tavoitteensa tulla "maailman kaikkien aikojen
ylivoimaisesti parhaaksi jalkapallomaaksi". Useimmat kuitenkin
valitettavasti tulivat maitojunalla takaisin. "Nämä suomalaiset ovat
vellihousuja, mikä siinä on ettei 11-vuotiasta saisi rangaista sähköllä
epäonnistuneen suorituksen jälkeen?" kommentoi asiaa itse
konserninjohtaja Zheun Ye. Aleksei Eremenko vanhemman tultua Palloliiton
junioripäälliköksi, saivat kiinalaistyyppiset näkemykset jalansijaa
Suomessakin, mikä tietenkin nosti junioriemme tasoa.

Tämä kaikki johti siihen, että itsenäisyyden ajan viimeisiin vuosiin
tultaessa Suomi oli lopultakin kypsä tavoittelemaan MM-kisapaikkaa.
Valitettavasti onnettomat sattumukset ja kommellukset venyttivät unelman
toteutumisen aina näihin päiviin saakka. Lähimpänä olimme vuoden 2026
kisoja. Israel oli kaadettu jatkokarsinnan ensimmäisessä osassa 3-0,
mutta muslimipelaajiemme kieltäydyttyä pelaamasta vain tuntia ennen
toisen osaottelun alkua, myötätunnon osoituksena Israelin tekemässä
ydiniskussa kuolleita uskonveljiään kohtaan, oli vajaamiehinen Suomi
pelkkä suupala. Viime karsinnan tuhkimotarina on onneksi enimmälti
pyyhkinyt tämän ja muut takaiskut mielistä. Hävisimme jatkokarsinnan
yhteismaalein 14-1, mutta kun Suomen protestin pohjalta Fifa tulkitsi
Argentiinan käyttämien kuuden kloonatun Diego Maradonan olevan sellaisia
"yksinomaan jalkapalloa varten tuotettuja keinotekoisia olentoja", jotka
uusi sääntö ehdottomasti kieltää, oli Suomi vihdoin selvittänyt tiensä
ensimmäisiin MM-kisoihinsa.

Siirtykäämme nyt historiasta tähän päivään ja alkaviin kisoihin. Moni
epäili Kalifornian ja Nevadan valmiutta järjestää tämän tason
tapahtumaa, mutta päätös on nähtävä kädenojennuksena entisten
Yhdysvaltojen maille, joiden demokratiaprosessi yksinvaltaisten
kuvernöörien ajan jälkeen orastaa. Urheilullisesti kisoista odotetaan
mielenkiintoisia, tosin viisi edellistä titteliä vieneen Kiinan
ylivoimaa pidetään jo puuduttavana. Jotkut lisäksi epäilevät, mielestäni
hatarin perustein, etteivät Kiinan joukkueen 228cm:n keskipituus ja muut
hämmästyttävät fyysiset ominaisuudet olisi mahdollisia ilman
geneettisten menetelmien käyttöä. Pieni Suomi ei lukeudu suosikkeihin,
mutta yllätysmahdollisuuksiahan aina on, etenkin jos suurimmat tähtemme
Ali Muhammad Ha'd Khwar al Musa (Galactico Madrid) ja Vladimir Vysotsky
(Chelsea Moskova) ovat iskussa. Ennen kaikkeahan jalkapallon MM-kisat
ovat suuri show ja suurta draamaa. Avausottelu Arnold
Schwarzenegger-stadionilta lähetetään maailmalle jopa miljardiin
plasmahologrammivastaanottimeen!

-Jari Porttila
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva urheilutoimittaja, joka on seurannut
kotimaista ja kansainvälistä urheiluelämää tiiviisti vuosikymmenten ajan.
pjp
2005-12-06 08:52:11 UTC
Permalink
Mainio juttu. Voisipa käydä toteen. Taitaa olla kuitenkin vain päivä- (tai
muita) unelmia.
Juhani Laulajainen
2005-12-08 11:50:11 UTC
Permalink
Pakinassa on hauskoja ideoita paljon, varsinkin puolivälin jälkeen. Ne
tulisivat paremmin esiin ja juttu paranisi, jos
pakinaa lyhentäisi. Kannattaisi siis karsia "aasinsiltoja" ja/tai vähemmän
hauskoja selittäviä eikä ehkä välttämättömiä jaksoja varsinkin alupäästä
pois. Lausetta voisi lyhentää, tulisi helpompilukuista. Huumoria voisi vielä
yrittää lisätä ja jakaa se tasaisesti pitkin tekstiä, jolloin lukija ei
tuntisi houkutusta lopettaa kesken.

Itse luin pakinan kokonaan ja nauroinkin muutamassa kohdassa. Hyvä!
Post by Miikka Lahti
Kun Suomi MM-kisoihin pääsi, oli maailma muuttunut
PäiväSanomat, Kalifornia, 13.6.2034
Suomen valmistautuminen sujunut hyvin
PS tapasi ensimmäisiin MM-kisoihinsa valmistautuvan Suomen
päävalmentajan Jari Litmasen sekä huoltajan Alexei Eremenkon
harjoituskentän laidalla. "Kaikki on enimmäkseen sujunut hyvin", 'Litti'
kertoo. "Ainoastaan kieliasioissa on pieniä ongelmia. Espanjankielisessä
Kaliforniassa ei englannilla tule kunnolla toimeen ja me kun olemme
tottuneet käyttämään englantia joukkueen sisällä, niin on hämäävää ettei
esaorma
2005-12-08 14:41:12 UTC
Permalink
Eiköhän tämä tulevaisuus ole aivan päinvastainen - potkupallo
alkaa kitua jos jengi vaan oppii jenkkifutiksen säännöt. Ketä
viittii katella sattumanvaraista juoskentelua pyökeän pallon
perässä kun tulos useimmiten on kuitenkin nolla - nolla. Ja peli
viellä päättyy sattumanvaraisesti
pjp
2005-12-09 12:43:40 UTC
Permalink
Miljoonat ja taas miljoonat soccerin ystävät ympäri maailmaa eivät voi olla
"väärässä". Onko mainitsemasi "useimmiten" tilastotietoa vai mutua?
"esaorma" <***@gmail.com> kirjoitti
viestissä:***@o13g2000cwo.googlegroups.com...
Eiköhän tämä tulevaisuus ole aivan päinvastainen - potkupallo
alkaa kitua jos jengi vaan oppii jenkkifutiksen säännöt. Ketä
viittii katella sattumanvaraista juoskentelua pyökeän pallon
perässä kun tulos useimmiten on kuitenkin nolla - nolla. Ja peli
viellä päättyy sattumanvaraisesti

Loading...