Simo Pahula
2006-02-20 20:34:29 UTC
Tämä seuraava on satu.
------------------
HARAKKA
Kaikki eivät sitä tiedä sitä, ettei Harakka ole aina ollut musta lintu.
Aiemmin kaikki harakat olivat vitivalkoisia ja älykkäitä. Tarina alkaa
200-luvulta. Silloin harakat olivat vitivalkoisia ja asuivat ihmismäisesti
järjestyneessä yhdyskunnassa. Oli maa nimeltä Harakalandia. Se sijaitsi jo
Atlanttiin uponneella saarella. Aikojen alussa oli avaruudesta syöksynyt
asteroidi keskelle maata, jonne Harakalandia syntyi. Siinä kivessä oli
älykästä elämää säteilevä jalokivi.
Valtakunnassa oli levottomuuksia joilla vastustettiin tulevaa sotaa
Lilliputtien kanssa.
Tuolloin Harakoiden kuningas, Eevartti Hagra, kutsui valkoisen ritarinsa
Fakradin luokseen ja antoi tälle tehtäväkseen löytää niin paljon mustaa
väriä, että sillä voisi maalata kaikki harakat. Kyseisestä asiasta oli tehty
kansanäänestys ja melkein kaikki alamaiset tahtoivat olla mustia. Väriä vain
ei ollut koko valtakunnassa. Kyseinen seikka aiheutti paljon surua
Harakkalandiassa, se oli saanut kansan liikehtimään. Liliputia ei uhannut
Harakalandiaa, levottomuuden oli käynnistänyt huhu ja huhu olivat
käynnistäneet puolustushalun. Eevartti Hagra, harakoitten kuningas toivoi,
ettei Lilliputtiaan tarvitsisi kohdistaa mitään sotatoimia. Jos vain Fakrad
löytäisi kylliksi mustaa väriä, niin kansalaiset tulisivat tyytyväisiksi.
Harakalandian prinsessa, Noanne, oli vakavasti sairas. Hän oli allerginen
valkoisille sulillensa. Lääkärit eivät olleet toiveikkaita. Tyttö kuolisi
jossei saisi mustaa väriä siipiinsä. Noanne oli suosituin kuninkaallinen
Harakalandiassa. Ja se jos Noanne kuolisi..
Se suru olisi kuin syksyn syleily, tulevan talven ensimmäinen lumikide tai
hävitty taistelu. Eevartti Hagra selosti tehtävät kutsumalleen ritarille.
Tuo Valkoinen iso lintu lähti etsimään mustaa. Fakrag sai mukaansa
apulaisen, Fykcin. He lensivät valtakunnan rajalle, suuren meren ääreen.
Kellään muilla linnuilla, kuin ritareilla, ei ollut oikeutta käyttää
siipiään lentoon. Se oli Harakoitten kuninkaan keksimä laki.
Fakrad ja Fykci olivat ehtineet lentää Lilliputtiaan, missä ei tiedetty
mitään Harakoitten maan aikomuksesta hyökätä lähiaikoina. Joten se sota oli
nopeasti voitettu ja Lilliputiasta löytyi riittävän paljon mustaa väriä,
jotta kaikki harakat pystyttiin värjäämään mustiksi. Ja siinä sivussa
prinsessa Noanne parani taudistaan ja otti Fakradin puolisokseen. Ja he
kaikki elivät onnellisina siihen saakka, kunnes Lilliputiasta tehtiin
yllätyshyökkäys ja sen salamasodan aikana Lilliputian sotasankari Little
Wade vei sen jalokiven, jonka ansiosta harakat olivat viisaita ja pystyivät
ylläpitämään kuningaskuntaa. Tuon sodan jälkeen harakkalandialaiset
taantuivat takaisin vain linnuiksi, jotka eivät osaa puhua. Viikko sodan
jälkeen, saareen - joka kerran oi Harakalandia oli - kohdistui suuri
maanjäristys joka tuhosi kaiken. Harakat kyllä pelastuivat lentämällä kuka
minnekin.
------------------
--
--
==============================
T.Simo Pahula
http://personal.inet.fi/koti/simo.pahula - Kirjoitan, siis olen
Suora linkki tekstiarkistooni:
http://personal.inet.fi/koti/simo.pahula/tekstit/tindex.htm
http://simopahula.blogspot.com/