Post by JomoOnko joku täällä lähetellyt eri kustantajille hyviksi haukuttuja
käsikirjoituksia ja saanut ne ei kiitos -lapulla varustettuina takaisin?
Tuohon hyväksi haukkumiseen ei kannata luottaa, jos se tulee perheeltä,
suvulta ja/tai ystäviltä. Juuri he tietävät kaikkein vähiten laadukkaasta
materiaalista :-(
Yleisesti ottaen kustantajat joutuvat työkseen valkkaamaan kaupalliset
helmet satojen opusten joukosta, joten heidän luulisi osaavan hommansa
paljon paremmin kuin kirjailija tai tämän tuttavat. Jos he sanovat, ettei
kirja ole kaupallista potentiaalia, on parasta vain uskoa. He ovat siinä
suhteessa paljon kokeneempia.
Post by JomoOikeesti ihmetyttää, miksi moni uuden tulokkaan käsikirjoitus jätetään
julkaisematta, mutta ns. vanhoilta staroilta hyväksytään melkein mitä vaan.
Raha... Vanha nimi myy paremmin kuin uusi. Miksi kukaan ottaisi riskin
tulokkaan kanssa kun vanha varmakin on käytettävissä? Typeräähän
päinvastainen olisi.
Tokihan on pieniä puljuja, jotka toimivat taiteellisten periaatteiden
varassa. Mutta ne ovat kanssa pikkupuljuja, joilla ei ole muskeleita pukata
ulos kuin pari hassua kirjaa ja sen jälkeen kuolla pois. Niille ei kannata
omaa kirjaansa tarjota, koska ne julkaisevat mieluummin oman lähipiirinsä
tuotannon ensin.
Post by JomoMiten ihmeessä kustantajat valkkaavat julkaistavat kässärit? Välillä ihan
tulee mieleen, että suhteet ja jonkinlainen arpapeli vaikuttavat asiaan.
Nimenomaan. Kustantajille tulee jatkuvasti käsikirjoituksia. Yleensä enemmän
kuin ehditään lukea. Sellaiset, jotka eivät kuulu kustantamon suosimaan
genreen, raakataan pois. Myös sellaiset käsikirjoitukset, jotka ovat
vähänkin hankala lukea (väärä fonttikoko, riviväli, lay out jne.), jäävät
tsekkaamatta. Kustannustoimittajan valinta myös ratkaisee. Jos käsikirjoitus
menee satunnaisesti jollekin kustannustoimittajalle (jotkut kustantamot
heittävät suosiolla mäkeen tilaa viemästä sellaiset käsikirjoitukset, joita
ei ole osoitettu kenellekään tietylle henkilölle), on suuri mahdollisuus
ettei tämä joku kustannustoimittaja satu pitämään kirjan edustamasta
genrestä. Jos tuntee jonkun kustannustoimittajan edes nimeltä ja tietää
mistä hän pitää, saa vähän etua.
Loppujen lopuksi silti käsikirjoituksen laatu ratkaisee. Jos yrittää
samoille markkinoille noin ziljoonan samankaltaisen kirjailijan kanssa, saa
luvan olla helvetin hyvä kirjoittaja. Jos tekee omaperäisen (ja ehkä
hyvänkin) kirjoituksen, ottaa riskin jäädä julkaisematta ihan vain sen
takia, että ei edusta juuri nyt seksikästä genreä.
Post by JomoMarkkinoilla on myös pilvin pimein kirjoja, joiden julkaisemisen
perusteista olisin todella kiinnostunut... Toisaalta taas erittäin
hyviäkin kirjoja on kasapäin.
Tämä oli keskellä kirjoitustasi, mutta vastaan siihen nyt viimeisenä: Joskus
kustantamot ja kustannustoimittajatkin iskevät kirveensä kiveen. Ihmisiähän
hekin ovat =)