Minun uusin tekstini: AAMUÖISIN

[Simo Pahula]

Kyllähän sitä tietää, että kuinka pienistä asioista sitä voi suunnitelmiansa
muuttaa. Teksti siitä.

--------------------------------
Aamuöisin

On yö. Kellonaika näyttää olevan vain muutaman minuutin päässä siitä ajasta,
missä se oli viime katsoman jälkeen. Jo puoli neljä, enkä ole vieläkään
saanut unta. No, huomenna taas on kyllä aikaa nukkua. Maanantai.. Mitä
siitä? Sama se on vaikka olisi lauantai. Mulla ei ole töitä eikä mitään
tietoakaan, että mistä saisi. Kaikki paikat näyttävät menneen.

Ei tämä työttömänä ole mitään herkkua ole. Eikä elämä muutenkaan. Sairaushan
mulla on taustalla, että iso osa työpaikoista on rajattuna minulta pois.
Tässä pikkukaupungissa ei ole mitään sellaista, mihin kelpaisisin. Elämäni
on loppumassa. Onko se loppumassa? Äh, mun on PAKKO saada unta. Mutta, jos
se painajainen taas palaa? Mitä siinä oikein on? Hitto, kun sen muistaisi.
Se paha olo, mihkä siitä aina herää - se on kyllä paha.

Perkele, kello on nyt sen neljän. Ei tästä enää mitään tule, mä nousen ylös.
Josko kirjoittaisi näitä tuntojansa siihen paljon luettuun
nettipäiväkirjaani? Mitä hittoa mäkin sinne vuodan jokaisesta pahasta
olosta! Olkoon kone kiinni. Lämpötila.. täh, onko se miinuksella jo? No,
kohtahan tulee se talvikin. Tää kaupunki on ihan hiljanen, ulkona kun ei
näytä olevan mitään elämää. Siellä ei tulisi keitään kaduilla vastaan, niin
voisi vain vaeltaa jonnekin, ehkä sen rautatiesillan alle ja..

Ei, en mä nyt sellaista halua tehdä. Ei tässä nyt kyllä tapeta itseään. Jos
keittäisi kahvit ja sen jälkeen tutkis jotain mukavaa netissä.. Ainiin,
eihän mulla ole kahvia kun ei ole rahaa ostaa edes parin euron hintaista
kahvipakettia. Ja on niitä pirun laskujakin kasassa jo.. Miten mä niistä
selviän. Rahaa on kyllä tulossa, että saa ne pois. Mutta sitten ei ole
ruokaan taas valuuttaa. Vitut - Jos mua ei olis, niin eipä tarttis maksaa
mitään Soneralle. Jos mua ei olisi? En olisi enää rahareikä Kelalle. Tosin
se rautatiesilta olisi hieno paikka varmaan nyt.

Hei. Olenko mä nyt tosissani? Se kyllä tuntuu aika haluttavalta, hitto
kiihotunko mä tästä ajatuksesta tappaa itseni? Perkele, mä olen ihan sairas
ja sekaisin. Hitto noita laskuja.. No mä en enää kestä tätä asuntoa. Jospa
kuitenkin pukisi päällensä ja lähtisi? Joo, niin mä teen. Ottaisiko puukon
mukaansa? Jos mä viiltelen siellä sitten itseäni, niin se täytyy sitten
kyllä viedä loppuun asti, ettei kukaan aamuvirkku soita apua paikalle.
Siihen loppuisi kyllä tämä elämä tässä kuosissa, missä mä sen tiedän. Entä
viimeinen viestini? Tosin se viimeisin blogimerkintäni netissä oli kyllä jo
niin mustaa tekstiä, että se kyllä käy siitä viimeisestä sanoista.

Mitä mä tässä enää aikailen? Sinne sillalle on matkaa kaksi kilometriä ja
kaupunki alkaa kohta heräämään. Mä.. minä tahdon olla kuollut ennen
aamunkoittoa. Vaude, olipas lause! Pue nyt vaan päälles ja tee se! Mäkin oon
sellainen saatanan pelkuri, että kyllä puhun isoja asioita mutta en tee
mitään. Vihaan itseäni! Vaatteet päälle vain, puukko mukaan ja sitten
lähdet. Taidan pukeutua mustiin. Mustat farkut ja musta nahkatakki.
Aamuhämärässä sitten voin hävitä kätevästi tieltä siihen metsikköön. Ei
tämän pitäisi mitenkään kiihottaa! Ei hitto. MÄ OLEN NYT TOSISSANI
TAPPAMASSA ITSEÄNI! Hitto, mä pelkään itseäni nyt. Enkä voi soittaa
kenellekään, kaikki nukkuu nyt vielä. NYT, JÄTKÄ, MENET TAKAISI NUKKUUN!!
Huomenna on uusi päivä ja sitä rataa. Miksen voinut ostaa kahvia sen
röökiaskin sijasta?

Mitä mä teen? Mähän puen päälleni! Lopeta, hullu! Sähköpostit, mun pitää
tarkistaa ne nyt tai mä lähden ulos. Hitto tätä levottomuutta. Kone auki ja
nettiin. Aukeis jo.. Pitäis levy eheyttää joskus, niin tämä olisi nopeampi
käynnistymäänkin. Kas, voin antaa salasanan - nyt jo? Johan meni nopeesti
täl kertaa. No nyt se Outlookki päälle. Mitä! Yksi uusi viesti.
Kotisivupalautetta? lähetetty puoli kaksi tänä yönä. Kuka nyt mulle..? Kas,
täähän koskee sitä lähdekoodijuttua.. Ai noinkin sen voi tehdä. Pitääpä
mennä katsomaan sitä koodituksiansa..

[Pirjo Ilvesvuori]

Heips!
Hienoa tekstiä jälleen! Sinä se tavoitat aina nuo synkemmät tunnot.
Täytyy onnitella rohkeudestasi...minä en sitä saisi paperille, tuntuisi
niin ahdistavalta. Välillä todella tuntui että "ei kai tää päähenkilö
oikeesti mee ja päätä elämäänsä?", mutta sitten hän päätyikin
koneelleen, ja se oli minulle helpotus. Well done and keep writing.
Best: Pirjo