Niko
2006-09-26 23:18:40 UTC
...pitkästä aikaa.
saa kommentoida.
niko
Sinkkumies
Eilen olin pelaamassa yhdeksään. Kakkosdivarissa, sairaalalääkäreiden
tiimi. Ajattelin, että jos minä olisin naimisissa Tanja Saarelan kanssa,
niin odottaisiko se minua ikinä kotiin? Se olisi varmaan juomassa
karpalomehua jonkun stadionin avajaisissa, tai sitten kirkossa jonkun
toisen keskustalaisen kanssa ja ne puhuisi siellä politiikkaa. Ruoka ei
odottaisi hellalla, eikä Tanja sohvalla pitsihepenissä. Sitä varmaan
näkisi enemmän puolipukeissa sen vanhoissa lehtikuvissa kuin kotona.
Perhana, minä haluan naisen joka odottaa minua kotona. Vaikka edes
teeskentelisi, ei se mitään jos se olisi luikahtanut kotiin hetken ennen
minua. Kyllä naiset työssä saa käydä, eikä sitä tarvitse olla niin
teinihekumallinen toisen lapsen jälkeen. Kunhan pitää vartalostaan ja
rakastaa seksiä. On jo sinut itsensä kanssa, bien dans sa peau.
Sivistyskään ei olisi pahitteeksi. Mutta Tanja ei vaikuta sivistyneeltä;
se nainen näyttää siltä, mutta jos maskit riisuttaisiin, se istuisi
pääkatsomossa jossain landella, navettapellet huutamassa seinäjokelaisia
mailaveikkoja kolmanteen kunnariin.
Tanja ei oikeasti ymmärtäisi miksi joku 60-luvun jazz on suuri juttu
sellaisille, jotka tietää helvetisti jostain 60-luvun jazzista.
Tanja ei varsinkaan ymmärtäisi, että kun lanssi ajaa pillit päällä
pääovelle ja sisään kärrätään joku jonka sydän on pysähtynyt, niin se
hyvä olo mikä tulee kun on saanut sen ihmisen takaisin elävien
kirjoihin... ja se pettymys kun ei saakaan. Se nainen ei vaikuta
ollenkaan tunteelliselta. Semmosen kanssa voisi tulla pikakelauksella
onnettomaksi.
Mutta jos Tanjalla olisi pitsihepenet ja sellaiset stay-up sukkahousut,
niin, pieneen hetkeen ainakaan, millään muulla ei lopulta olisi väliä.
saa kommentoida.
niko
Sinkkumies
Eilen olin pelaamassa yhdeksään. Kakkosdivarissa, sairaalalääkäreiden
tiimi. Ajattelin, että jos minä olisin naimisissa Tanja Saarelan kanssa,
niin odottaisiko se minua ikinä kotiin? Se olisi varmaan juomassa
karpalomehua jonkun stadionin avajaisissa, tai sitten kirkossa jonkun
toisen keskustalaisen kanssa ja ne puhuisi siellä politiikkaa. Ruoka ei
odottaisi hellalla, eikä Tanja sohvalla pitsihepenissä. Sitä varmaan
näkisi enemmän puolipukeissa sen vanhoissa lehtikuvissa kuin kotona.
Perhana, minä haluan naisen joka odottaa minua kotona. Vaikka edes
teeskentelisi, ei se mitään jos se olisi luikahtanut kotiin hetken ennen
minua. Kyllä naiset työssä saa käydä, eikä sitä tarvitse olla niin
teinihekumallinen toisen lapsen jälkeen. Kunhan pitää vartalostaan ja
rakastaa seksiä. On jo sinut itsensä kanssa, bien dans sa peau.
Sivistyskään ei olisi pahitteeksi. Mutta Tanja ei vaikuta sivistyneeltä;
se nainen näyttää siltä, mutta jos maskit riisuttaisiin, se istuisi
pääkatsomossa jossain landella, navettapellet huutamassa seinäjokelaisia
mailaveikkoja kolmanteen kunnariin.
Tanja ei oikeasti ymmärtäisi miksi joku 60-luvun jazz on suuri juttu
sellaisille, jotka tietää helvetisti jostain 60-luvun jazzista.
Tanja ei varsinkaan ymmärtäisi, että kun lanssi ajaa pillit päällä
pääovelle ja sisään kärrätään joku jonka sydän on pysähtynyt, niin se
hyvä olo mikä tulee kun on saanut sen ihmisen takaisin elävien
kirjoihin... ja se pettymys kun ei saakaan. Se nainen ei vaikuta
ollenkaan tunteelliselta. Semmosen kanssa voisi tulla pikakelauksella
onnettomaksi.
Mutta jos Tanjalla olisi pitsihepenet ja sellaiset stay-up sukkahousut,
niin, pieneen hetkeen ainakaan, millään muulla ei lopulta olisi väliä.