Discussion:
uusia tekstejä1 - TUOMITTU
(too old to reply)
Simo Pahula
2005-07-29 06:49:54 UTC
Permalink
Hei. Viimein olen saanut 3 pitkää kirjoitusta valmiiksi. Ne
löytyvät näiden viestejen lisäksi kotisivuiltani
http://personal.inet.fi/koti/simo.pahula

----------------------------------------------------------------------------
TUOMITTU
--------------------------------------------------------------------
(c) Simo Pahula 2005
--------------------------------------------------------------------

Taivalta oli taitettu bussipysäkiltä jo muutama kilometri. Aki oli
seurannut valtatietä alittanutta rautatietä kauniiseen
tuntemattomaan. Oli keskiviikko, lokakuu ja kellot ympäri maata
näyttivät samaa aikaa. Muu maailma tuntui etäiseltä, mutta silti
pelotti. Miehen elämä oli hajalla. Rakkauden vuoksi, minkäs
muunkaan. Se oli joskus ollut todellista rakkautta, mutta nyt heidän
rakkaustarina oli vääristynyt molinpuoliseksi pakkomielteeksi
täynnä kieroutunutta manipulointia puolin toisin. Aki tarvitsi
Marikaa ja häpesi sitä. Syyt, miksi hän lähti linja-autossa
tuntemattomaan keskellä iltapäivää, heti töiden jälkeen, oli se
että heille oli syntynyt taas riita. He asuivat edelleen samassa
kaksiossa Jyväskylän Kortepohjassa Akin asunnossa. Oli kyllä ollut
yritystä lopettaa yhteisolo kaikin mahdollisin keinoin lähtien
siitä, kun Aki oli tuonut toisen naisen kotiin ja Marika oli
yllättänyt heidän naimasta. Tuolloin Marika oli muuttanut pois,
mutta tajunnut tarvitsevansa Akia liikaa ja muuttanut miehen
suostumuksella takaisin.

Rakkaus muuttui pakkomieleeksi ja Marika kehitti tavan, jolla Akin sai
ottamaan hänet takaisin eron jälkeen. Hän uhkasi tappaa itsensä,
jos mies ei ottaisi häntä takaisin riippumatta siitä, että kumpi
oli sen petoksen tehnyt. Marika sai lääkityksen ja paikan
psykiatrisessa sairaalassa vähäksi aikaa ja Aki häpesi kertoa
kavereilleen, että muija oli hullujenhuoneella. Tästä seurasi
alituista riitelyä siitä, että miksi sitä täytyy peitellä?
Naisesi on hullu. Kaikki tämä tietty kaivoi Akin mielenterveyttä
pitemmän päälle. Hän sai potkut sen vuoksi, ettei Marika antanut
miehensä nukkua öitään, vaan soitteli ja kävi keskellä yötä,
joten Aki tuli liian monta kertaa töihin joko myöhässä tai sitten
virheille alttiina.

Kaikki oli kieroutunut ajan kanssa aina vain enemmän ja enemmän. Aki
oli saanut toisen työpaikan ja sekin alkoi olla uhattuna Marikan
takia. Nyt nainen asusti jälleen Akin luona ja mies oli hukassa. Hän
oli sattunut löytämään melko hyvän punatuppisen puukon raiteita.
Kaiketi tuo väline oli junasta pudonnut joskus. Aki oli tuolla
välineellä hivenen nirhaillut itseänsä.

Rautatie oli pysynyt tyhjinä junista ja nelostien äänetkin
vaimentuneet. Tuulen humina puissa ja satunnainen harakoiden laulu
olivat ainoat matkakumppanit. Aki ei ajatellut mitään, hän vain
seurasi sitä rautatietä katsomatta taaksensa. Aki tiesi että siellä
tulisi se nelostie vastaan ja se tie viesi takaisin Jyväskylään.
Siellä valtatie risteäisi pienempään tiehen jolta puolestaan
kääntyisi vielä pienempi tie joka menisi suoraan Kortepohjaan ja
sinne hän ei tahtonut. Mies pakeni siis nelostietä välillä
tasapainoillen kiskoa pitkin ja toisinaan hän juoksi rataa pitkin niin
nopeasti kun vain jaksoi kunnes oli tullut sillan luo. Mies tiesi että
nyt olisi aika avata matkapuhelin ja soittaa se puhelu Marikalle.
Nainen vastasikin melko pian.

"Haloo."

"Moi, Aki täällä. Älä puhu mitään vaan kuuntele mua!"

"Missä sä oot?"

"Jossakin kaukana ja aikeissa tehdä itselleni pahasti. Sun on liian
myöhäistä tulla tänne. Vittu, mä vihaan sua enkä sen takia,
saatana, enää jaksa! Sen kun vain tapat itses nyt. Sama se on!"

"Aki, älä tee mitään. Mi- minä Ra- rakastan sinua.. Tule pois
sieltä.."

"Ja vitut! Pidä se lärvis kiinni. mä en jaksa sua enää. Mä
lähdin, jotten tappaisi sinua lähitulevaisuudessa. Se on joko sä tai
mä ja mä en jaksa mitään enää. Hyvästi vosu."

Marika vielä tietty alkoi itkuisesti anelemaan armoa, mutta Aki ei
kuullut sitä. Hän oli pudottanut matkapuhelimensa sillalta
vesistöön. Raiteet alkoivat kihisemään tulevan junan takia. Aki
mietti sen ajan lopettamismetodia. Joko hän hyppäisi kännykkänsä
perässä korkealta sillalta veteen jonka syvyyttä hän ei tietänyt,
tai vain jättäytyisi junan alle.

Marika puristi kännykkäänsä ja itki. Hän oli kuullut viimeiseksi
junan pillin ja loiskahduksen sekä linjan katkeamisen pulputukseen.
Nainenkin mietti kahta vaihtoehtoa. Joko teurastaisi ranteensa auki tai
soittaisi ystävälleen, että hän tulisi jottei tarvitsisi olla
yksin. Puhelin tuuttasi varattua.

Juna kolisi ohitse ja katosi paikalta, raiteet vaimenivat ja jäljelle
jäi vain tuulen ulina lehdettömissä puissa. Aki löysi itsensä
sillan alta, rantaryteiköstä. Hän oli juoksut pakoon junaa ja viime
tingassa hypännyt tuntemattomaan. Hän ei ollut murtanut luitaan, ei
ainakaan tuntunut siltä. Vaatteet olivat vain repeytyneet oksiin. Mies
katsoi hymyissä suin taivasta, joka tihutti vettä. Se näytti
kauniilta. Ilta oli kuitenkin tulossa, joten hän keräsi itsensä ja
tutki vielä tilanteensa. Kyllä, ruumiille ei ollut käynyt mustelmia
pahempaa. Aki nousi takaisin rautatielle ja lähti seuraamaan sitä
nelostielle päin. Jotenkin sen viimeisen puhelun aikana oli tullut
itselleen selväksi, ettei se itsensä murhaaminen nyt ollut se mitä
Aki todella tahtoi tehdä. Hän halusi palata Jyväskylään ja muuttaa
uuteen kämppään.

Ilta alkoi jo pimememään kun Aki oli takaisin nelostien ja rautatien
risteyksessä.

Mitä tehdä? Minne mennä? Takaisin Jyväskylään missä joutuisi
takaisin siihen noidankehään. Liftaaminen olisi ainoa keino päästä
eteenpäin, ellei tahtoisi kävellä 400 kilometriä. Akia miellytti se
seikka, että Marika oli jäänyt siihen uskoon, että hänen
elämänsä mies on kuollut. Ehkäpä se ongelma olisi tällä teolla
kuitattu. Aki kuvitteli naisensa punaisessa kylvyssä kiivetessään
takaisin valtatielle. Näky sai hänet oksantamaan sekä
päättämään, että kävelisi kaikessa rauhassa nelostietä pitkin
etelään. Ja sopivan tilaisuuden tai paikan tullessa - hän lopettaisi
elämänsä, sillä tämä elämä ei enää maistunut hyvältä.

Onneksi hänen ei tarvinnut kauaa kelata asioita päässänsä. Kaukaa
Aki näki ison rekan tulevan etelästä. Mies hymähti ja kiitti
mielessään tielaitosta siitä, että oli tehnyt niinkin suoran tien,
että näki liikenteen.

Kuski oli jo aikataulustaan myöhässä sekä väsynyt. Hän luuli
törmänneensä vain johonkin eläimeen. Ehkä peuraan tai
hirvenvasaan. Ainakin jotain mustaa oli lentänyt takaisin
ojanpuolelle, joten muulle liikenteelle ei olisi vaaraa raadosta. Hän
katsoisi autonsa lommot sitten perillä.
Juhani Laulajainen
2005-08-13 08:07:56 UTC
Permalink
Hyvä tyly tyyli. Juonikin oli uskottava. Niin sitä joskus käy, että kun
henkilö on juuri päättänyt olla tappamatta itseään, joku tai jokin muu
tappaa hänet. Tai kun on huomannut miten ihana maailma on, tapahtuu jotain
paskamaista. Tai kun on alkanut juuri pitää jostakusta, hän osoittautuukin
mulkuksi.

"Simo Pahula" <***@ijkk.fi> kirjoitti viestiss� news:***@g43g2000cwa.googlegroups.com...
Hei. Viimein olen saanut 3 pitkää kirjoitusta valmiiksi. Ne
löytyvät näiden viestejen lisäksi kotisivuiltani
http://personal.inet.fi/koti/simo.pahula

----------------------------------------------------------------------------
TUOMITTU
--------------------------------------------------------------------
(c) Simo Pahula 2005
--------------------------------------------------------------------

Taivalta oli taitettu bussipysäkiltä jo muutama kilometri. Aki oli
seurannut valtatietä alittanutta rautatietä kauniiseen
tuntemattomaan. Oli keskiviikko, lokakuu ja kellot ympäri maata
näyttivät samaa aikaa. Muu maailma tuntui etäiseltä, mutta silti
Loading...